top of page

Henkilöbrändäyksen koulutus — ILMAINEN brändikoulutuksen presentaatio

Olen sydämeltäni mentori. Rakastan kouluttaa ja valmentaa. Joka kerta on yhtä uskomatonta saada olla todistamassa, kun oivallus syttyy ja muutos alkaa. Siksi on ollut suuri kunnia päästä toteuttamaan henkilöbrändäyksen koulutuksia. Ja tätä haluan tehdä lisää!

Nimesimme firmamme sisällä vuoden 2022 kasvun vuodeksi. Kasvu tarkoitti ennenkaikkea ihmisenä ja yrittäjänä kasvamista, mutta myös brändin kasvattamista, etenkin luotsaamamme Tyylipuhetta Median kohdalla. Vuoden 2023 nimesimme taloudellisen kasvun vuodeksi ja nimi todella suuntasi valintojamme. Brändimuotoilutoimisto Brändilä syntyi ja saimme nähdä liiketoimintamme kasvua ja vakautumista.


Yksi innostava kehittymisen mahdollisuus näinä kasvun vuosina on ollut, kun minut on kutsuttu kouluttamaan henkilöbrändäyksestä mm. asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme Miia Toikan yrittäjävalmennukseen sekä Helsingin kaupungin ja Työllisyyspalveluiden Yrittäjyysmessuille. Tilaisuudet ovat olleet suuri kunnia.



Henkilöbrändäyksen koulutus — työkalut henkilöbrändin kirkastamiseen


Rakentamani brändäyksen menetelmät ja konkreettiset työkalut ovat syntyneet, kun olen tutkinut ja kehittänyt omaa ammatillista identiteettiäni sekä auttanut asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla ratkaisemaan brändin kirkastamisen ja erottautumisen haasteita.


Henkilöbrändäyksen työkalut ovat olleet tiukassa testissä vuosien mittaan toteuttamissani kymmenissä brändisparrauksissa. Harjoitukset ja otteeni asiakkaideni brändien valmentamiseen on saanut upeaa palautetta! Brändimuotoilun menetelmät ovat myös luoneet pohjan valmentavalle brändäykselle, jonka avulla autamme asiakkaitamme tekemään työnsä näkyväksi graafikko-mieheni Ismon kanssa firmassamme Brändilässä.


Henkilöbrändäyksen koulutukseni rakentuvat seuraavien työkalujen ympärille


Henkilöbrändipyramidi on perusta henkilöbrändäykselle. Sen avulla yksilö (toimii myös tiimille!) käsittelee brändin perustavia kysymyksiä. Henkilöbrändipyramidi tekee näkyväksi mm. tarinan, joka on tuonut sinut tähän hetkeen, ainutlaatuisen potentiaalisi sekä unelman, jota voisit itseasiassa elää todeksi joka päivä.


Brändipähkinä on jatkumo henkilöbrändipyramidille. Se kiteyttää brändistrategian havainnolliseen muotoon. Brändipähkinä herättelee pohtimaan mm. näkyä, joka ohjaa brändiä, kohtaamispisteitä, joissa brändikokemus syntyy sekä aitoa ja vaikuttavaa ydinviestiä, joka parhaimmillaan läpileikkaa koko yritystoiminnan.


Voit alla olevasta linkistä ladata 11.11.2022 Yrittäjyysmessuilla nähdyn presentaation henkilöbrändin kirkastamisesta ilmaiseksi.


Henkilöbrändin kirkastaminen_Elsa Hietanen_2022
.pdf
Download PDF • 1.31MB

>>> Haaveilen, että pääsen kouluttamaan tulevaisuudessa lisää henkilöbrändäyksestä sekä omannäköisestä yrittäjyydestä. Jos sinulla on tiedossasi ryhmä, joka kaipaisi sparrausta henkilöbrändiworkshopin muodossa tai muu tilaisuus, johon henkilöbrändiluento sopisi, ota yhteyttä ja jutellaan lisää.



Avainsanat: henkilöbrändi, henkilöbrändin rakentaminen, henkilöbrändäys, henkilöbrändisparraus, brändimuotoilu, brändimuotoilija, brändin rakentaminen, henkilöbrändikoulutus, brändiworkshop, brändäysluento



bottom of page