top of page

Elsa ja Ismo - kokemus yrittäjyydestä


Urapolullani yksi eniten inspiroineista asioista on toisten yrittäjien ja luovien tekijöiden tarinat. Muiden kokemusten kuuleminen on valtavan arvokasta pohtiessa omaa suuntaa ja seuraavia valintoja. Jokainen uratarina on kertomisen arvoinen - kenties juuri sinä voit saada meidän tähänastisesta tarinasta yrittäjinä ideoita tai rohkaisua omaan elämääsi.


Teidän yritys on nimeltään Elsa ja Ismo Oy, miksi valitsitte tällaisen nimen?

E: Tykkään sanoa, että meidän yritys on perustettu eräänlaiseksi "leikkikentäksi". Meillä ei ollut yritystä perustettaessa selkeää ajatusta, mitä kaikkea muotoilun ja luovan työn alalla tulemme yrityksemme kautta tekemään. Halusimme, että nimi mahdollistaa niin graafisen suunnittelun, brändimuotoilun kuin mahdollisesti muut myöhemmin keksittävät ideat.


Olisitko osannut kuvitella 5 vuotta sitten olevasi nyt yrittäjä?

I: Yrittäjyys ei ole koskaan ollut minulle ensisijainen vaihtoehto. Tähän elämäntilanteeseen se on kuitenkin ollut toimiva valinta, kun on voinut työskennellä vapaasti ajasta ja paikasta riippumatta.

E: Olen aina ollut itsenäinen ja halunnut vaikuttaa työhön, jota teen. Siksi yrittäjyys on ollut minulle aika luonnollinen polku. En tosin uskonut, että uskaltaisin ryhtyä yrittäjäksi ennen vuosien työkokemusta muualla.


Millaista on toimia yrittäjänä oman puolison kanssa?

E: Saadaan olla paljon yhdessä, kun molemmat tekevät työtä kotona. Se on ainakin tosi mukavaa.

I: Tottakai työn ja vapaan erottaminen on vähän haastavampaa, mutta emme ole kokeneet sitä kuormittavaksi. On ihana, kun työpaikalla on aina paras seura läsnä.


Kuva: Joonas Lampela


Onko teillä samanlainen päivärytmi töiden kanssa?

E: Yksi parhaista tähänastisista päätöksistä on ollut aloittaa joka maanantai yhteisellä palaverilla, jossa katsotaan viikon työtilanne ja -tehtävät. Se on tuonut viikkoon struktuuria.

I: Työrytmimme on aika joustava ja päivät ovat vaihtelevia. Sanoisin, että töiden päivärytmi on meillä yllättävän samanlainen. Pyrimme tekemään töitä yhteisinä aikoina.


Miten teillä jakautuu työtehtävät ja vastuut keskenänne?

E: Olen luonteeltani innostuja ja Ismo taas on pitkäjänteisempi tekijä. Tasapainotamme aika hyvin toisiamme.

I: Keskityn mieluiten itse työn tekemiseen. Elsa on ottanut enemmän vastuuta asiakasviestinnästä sekä muun muassa kirjanpidosta.


Teettekö pääasiassa yhteisiä vai omia projekteja?

E: Sekä että. Sparraus on pääasiassa minun tarjoama palvelu ja lisäksi minulla on esimerkiksi omia sisällöntuotannon asiakkaita. Ismolta saa kuitenkin aina hyviä näkökulmia kaikkiin omiin projekteihini.

I: Asiakasprojekteja tulee meidän molempien kautta, ja vaikka toinen olisi projektissa päävastuussa, etenevät ne yleensä enemmän tai vähemmän yhteistyössä.



Mikä on yrittäjyydessä parasta?

E: Vapaus on ehdottomasti paras asia. Vapaus suunnitella omat aikataulut ja tehdä asioita, jotka kokee mieluisiksi. Työ on tietysti aina työtä eikä joka päivä helppoa ja kivaa. Yrittäjänä saa johtaa omaa työskentelyään ja nähdä työnsä jäljen, mikä on usein palkitsevaa.

I: Yrittäjyys luo vapautta unelmoida tulevaa ja pyrkiä haluamaansa suuntaan. Koen sen antoisaksi.


Millaisia haasteita olet kohdannut yrittäjänä?

I: Taloudellinen epävarmuus ja työyhteisön puute ovat vähän harmillisia. Toivottavasti tilanne niiden kanssa paranee lähivuosina.

E: Kun saa itse tehdä päätökset, on vastuukin tietysti suurempi. Aina yrittäjäkään ei onnistu ja se tietysti harmittaa. Joskus tulee myös todella sokeaksi tekemiselleen. Välillä kaipaisi, että joku antaisi kunnolla palautetta ja neuvoja eteenpäin.

Mitkä vinkit antaisit yrittäjyydestä haaveilevalle?

E & I: Ole rohkea kulkemaan omaa polkuasi ja tekemään omalta tuntuvia asioita. Kevytyrittäjyys on esimerkiksi helppo tapa kokeilla yrittäjyyttä. Yrittäjyys ei ole kuitenkaan sama asia kuin harrastuneisuus. Yrittäjäksi ryhtyessäsi yksi tärkeimmistä kysymyksistäsi on: ketä minä voin osaamisellani auttaa.



Avainsanat: yrittäjyys, yrittäjätarina, luovan alan yrittäjä, yrittäjäpariskunta, oma suunta, kokemuksia yrittäjyydestä, uratarina

bottom of page